Etusivu
Yhdistys
Tyttöjentoiminta
Kerhot
Projektit
FC-Kanus
Koulutukset ja Seminaarit
Leirit
Yhteystiedot
Palaute
Tietoa Kanava Ry:stä



Kanava ry on vuonna 1995 perustettu ja 27.02.1998 rekisteröity nuorisojärjestö. Sen jäsenmäärä kasvaa koko ajan ja on tällä hetkellä noin 480 jäsentä, joista yli puolet ovat alle 26 vuotiaita ja loput aikuisia. Ohjaajia on 25. Kanava jäsenissä on eniten maahanmuuttajanuoria, joista enemmistö asuu Helsingissä.

Kanava nuoriso ry:n toiminnan tavoitteisiin kuuluu tukea lasten ja nuorten henkisen ja fyysisen hyvinvointia yhdessä muiden siitä vastuuta kantavien tahojen kanssa sekä vaikuttaminen päätöksentekijöihin aloitteiden ja tietojen antamisen kautta.

Tämän tehtävän toteuttamiseksi Kanava ry tarjoaa erimuotoista toimintaa erilaisille kohderyhmille, lisää sisäistä ja ulkoista tiedottamista ja suunnittelee keinoja, joiden avulla toimintaan saataisiin ja koulutettaisiin mukaan lisää sellaisia aktiivisia ihmisiä, joiden avulla voidaan auttaa syrjäytymisvaaran uhan alla elävien lasten, nuorten ja perheiden hyväksi, sekä taistella rasismia vastaan. Kanava ry tarjoaa monipuolista toimintaa erityisesti maahanmuuttajalapsille, nuorille ja lapsiperheille.

Järjestömme päätoimintamuodot ovat neuvonta- ja tukihenkilötoiminta, sovittelutoiminta, katutyötoiminta, liikunta ja muu vapaa-ajantoiminta sekä leirit ja retket. Näiden toimintojen avulla pyritään tavoittamaan laajasti maahanmuuttajanuoria ja tarjoamaan heille mielekästä vapaa-ajan toimintaa.

Etusivulle
Ajankohtaista
Kanavan uudet kotisivut otettiin käyttöön 20.4.2010
Yhteistyökumppanit