Kanava nuoriso ry:n uusien toimitilojen avajaisjuhlallisuudet
Kanava nuoriso ry:n uusien toimitilojen avajaisjuhlallisuudet järjestettiin keskiviikkona 1.6.2011. Tilaisuuden juonsivat Kanavan omat vapaaehtoisnuoret.
Tilaisuudessa puhuivat useat merkittävässä asemassa olevat henkilöt yhteiskunnan eri osa-alueilta sekä järjestöissään ja organisaatioissaan johtotehtävissä toimivat henkilöt Suomen Punaisesta Rististä, Suomen Somaliliitosta, Suomen Sisäasiainministeriöstä, CIMO:sta, Helsingin Kaupungin Maahanmuutoasioiden yksiköstä, Helsingin Kaupungin Nuorisoasiainkeskuksesta, Opetusministeriöstä sekä Suomen Eduskunnasta kertoivat vuosien varrella kertyneistä kokemuksistaan Kanava nuoriso ry:n kanssa.
Puhujat totesivat että Kanava nuoriso ry:stä on vuosien saatossa tullut merkittävä nuorisotyössä toimiva järjestö joka tekee tiivistä yhteistyötä eri viranomaisten ja nuorisotyössä toimivien tahojen kanssa auttaen maahanmuuttajanuoria integroitumaan osaksi suomalaista yhteiskuntaa. Puheissa korostui Kanava nuoriso ry:n tärkeä rooli osana yhteiskuntaa sekä järjestön merkitys suomalaisen yhteiskunnan kehittämisessä.
Puheissa korostui erityisesti nuorten parissa toimivien järjestöjen ja viranomaistahojen välisen yhteistyön tärkeys taipaleella kohti kulttuurista monimuotoisuutta arvostavaa yhteiskuntaa.
Puheissa esitetyt rohkaisevat viestit kannustavat meitä jatkamaan työtämme sekä kehittämään toimintaamme arvostettuna osana kansallista nuorisotyötä.
Olemme erittäin kiitollisia tiedosta että yhteistyökumppanimme arvostavat suuresti tekemäämme työtä.
Tämä antaa meille lisää energiaa jaksamiseen monikultturisen nuorisotyön kehittämisessä ja lisää henkistä hyvinvointiamme arkipäivän tehtävissämme.
Jaamme puhujien välittämän viestin että tiivis yhteistyö nuorten parissa toimivien eri tahojen välillä on avainasioita rasismin vastaisessa työssä sekä monikultturisen toiminnan jatkuvuus.
Kuten Kanava nuoriso ry:n toiminnasta yleensäkin avajaisjuhlallisuuksien ohjelmasta vastasivat nuoret itse.
Senegalilainen rumpuesitys kuvasti osaltaan afrikkalaista rytmistä perintöä muulle maailmalle kun taas somalinuorten äidinkielellään esittämä dialogi ilmensi oikeanlaisten elämäntapojen omaksumista valintakysymyksenä.
Kaiken kaikkiaan avajaisjuhlallisuuksissa vallitsi yllättävänkin rento meininki ottaen huomioon osallistujien suuri lukumäärä sekä erilaiset ammatilliset ja järjestötaustat.
Myös pieni purtava oli hyvin edustettuna sambusin merkeissä.
Lämpimät kiitokset kaikille osallistujille.
Alla olevasta linkistä pääset tutustumaan avajaisjuhlallisuudesta otettuihin kuviin. Tilaisuudesta nauhoitettu video tulee sivuillemme myöhemmin.